Sinfonia Lahti: Carmina Burana

DALIA STASEVSKA, kapellimestari
TUULI TAKALA, sopraano
ANTHONY GREGORY, tenori
VILLE RUSANEN, baritoni
DOMINANTE
JUHLAKUORO
LAULUPUU

Carl Orff: Carmina Burana

Vuonna 1803 erään baijerilaisen luostarin kellarista löytyi satoja keskiaikaisia tekstejä. Latinaksi runoillut säkeet kertovat sensuroimattomia tarinoita tavallisen ihmisen maallisesta elämästä, johon kuuluivat niin erotiikka, estoton juopottelu kuin uhkapelaaminenkin. Näistä teksteistä Carl Orff sävelsi jättimäisen pääteoksensa Carmina Buranan, ylitsepursuavalla dramatiikalla silatun näyttämöllisen kantaatin, jonka musiikki shokeeraa, viihdyttää ja ällistyttää kuin vastustamaton luonnonilmiö.

Teemoiltaan Carmina Burana jakautuu kolmeen osaan. Primo vere eli Keväälle sisältää muun muassa heräävän kevään kuvauksen ja riemukkaan kiitoslaulun auringolle ja rakkauden jumalattarelle. Toisessa osasa In taberna lauletaan juomisen iloista kapakassa. Kolmas osa Cour d´amours toteaa Amorin olevan kaikkialla.

Teoksen tunnetuimmat osuudet ovat sen alussa ja lopussa. Kuoro-osuus O Fortuna on soinut lukuisissa elokuvissa, lisäksi useat rock- ja rap-yhtyeet ovat sovittaneet sitä äänitteilleen. Loitsun tapaan toistuvat primitiiviset rytmit ja melodiat lumoavat yleisön. Carl Orffin mestariteos ei taatusti jätä kuulijaansa kylmäksi. Lähde mukaan myyttien ja mystiikan maailmaan.

Konsertin kesto n. 1 h 15 min, ei väliaikaa.

Järjestäjä: Sinfonia Lahti.

Aikataulu ja liput

to 11.5.2023 klo 19.00

Location

Sibeliustalon Pääsali

35-30-28 € / aikuiset
30-25-24 € / eläkeläiset
8 € / lapset, opiskelijat ja työttömät

+ tilausmaksut (alk. 1 € www.lippu.fi)