Mennyt vuosi on Sibeliustalon 20. juhlavuosi. Koronapandemia hiljensi talon ja jouduimme perumaan merkittävän määrän tapahtumia. Uskomme kuitenkin, että Sibeliustalon merkitys lahtelaisille ja Lahden kaupungille on vahvistunut entisestään tänä koronan runtelemana aikana. Tapahtumia ja konsertteja, kokoontumisia ja livemusiikkia tarvitaan ja kaipuu elämysten pariin on käsinkosketeltavaa.

Sibeliustalo katsoo tulevaan luottavaisesti ja suurin odotuksin. Kun hetki koittaa, olemme valmiina vastaanottamaan kaikenikäiset kulttuuri- ja tapahtumavieraat entistäkin innokkaammin.

Olemme täällä juuri Sinua varten!

Alla kuvapoimintoja menneestä juhlavuodestamme.

Sibeliustalon Ravintola Lastu avautui helmikuussa upeasti uudistuneena.

Sibeliustalon Pääsalin lattia ja istuimet uusittiin keväällä.

Osa Pääsalin uusista istuimista ei vielä ole päässyt käyttöön turvarajoitusten vuoksi.

Finlandia-klubin syksyn keikkoja pidettiin poikkeuksellisesti Metsähallissa.

70-vuotisjuhlavuottaan viettävän Sinfonia Lahden Sibelius-festivaali toteutettiin turvavälein niin katsomossa kuin lavallakin.

Tänä vuonna striimauskokouksia pidettiin huikea määrä.

Päijät-Hämeen Valofestivaalin yhteydessä Sibeliustalo ja Piano Paviljonki loistivat upeasti koko viikon.

Sibeliustalo otti joulun vastaan perinteisin jouluvalaistuksin.

Ravintola Lastu on avoinna 30.11.-18.12. välisen ajan ma-pe klo 11-14, jolloin tarjolla on maittavaa lounasta.

Tiistaina 15.12. tunnelmallinen joululounas on katettu upeaan Metsähalliin.

Ke-to 16.-17.12. Ravintola Lastussa on jouluinen lounasbuffet.

Ravintola on suljettu 19.12.-6.1.2021.

”Ilman tapahtumia Lahdessa ei ole nykyistä määrää hotelli- ja ravintolapalveluja edes lahtelaisille”

Tapahtumateollisuuden musta kevät veti lahtelaisten hotellien ja ravintoloiden tuloksen reilusti pakkasen puolelle. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Lari Rusilalla on kuitenkin vahva usko tulevaan. Siitä kertoo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneelle parhaillaan tekeillä oleva 10 miljoonan euron investointi.

– On hieman ironista, että vuosi 2019 oli Osuuskauppa Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemiskaupassa historian paras ja tämän kevään takia vuodesta 2020 tulee historian huonoin. Tätä ei olisi vielä vuodenvaihteessa kukaan uskonut. Se, että toisella puolella maapalloa, Wuhanin ruokatorilla, tapahtuu jotain, mikä saa koko maailman ja Suomen taloudellen päälaelleen ja sulkee keväällä yhteiskunnastamme kokonaisia toimialoja, kertoo, kuinka vahvassa globaalissa riippuvuustaloudessa toisiimme nähden me elämme, Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Lari Rusila toteaa.

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii 21 kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Osuuskauppa on myynniltään alueensa suurin yritys ja se työllistää lähes 3000 kanta- ja päijäthämäläistä sekä noin tuhat kesätyöntekijää vuosittain.

Lari Rusila vastaa Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemisliiketoiminnasta, joka käsittää kolme hotellia, melkein 30 ravintolakonseptia sekä työpaikan 400 työntekijälle.

– Hotelli- ja ravintolabisnekselle kevät oli harvinaisen synkkä, sillä asiakasvirta loppui maaliskuussa käytännöllisesti katsottuna kuin seinään ja tokeni kunnolla vasta juhannuksen paikkeilla. Kiinteät- ja ylläpitokulut rullasivat sen sijaan melkein entiseen malliin.

Tapahtumat ovat tärkeässä osassa toimialan tuloksellisuutta

Lari Rusilan mukaan varsinkin hotellien, mutta myös osa ravintoloiden tuloksesta tehdään tapahtumaviikonloppuina, jolloin niiden kapasiteetti on myyty loppuun.

Lahden Seurahuoneella myynnillisiä superviikkoja ja -viikonloppuja ovat esimerkiksi Salpausselän kisat, Ironman Finland -kilpailu, MotoGP, Motocross-kilpailut sekä Raksa-messut. Myös Sibeliustalon konsertit sekä monet Lahden Messukeskuksessa järjestetyt suuret yritystilaisuudet kasvattavat Lahdessa yöpyvien määrää.

Osuuskauppa Hämeenmaan omistaja-asiakkaat ja henkilöstö saavat ostaa Sibeliustalon konsertti- ja Lahden Messujen tapahtumalippuja kumppanihintaan.

Lari Rusila sanoo, että ilman tapahtumien mukanaan tuomaa matkailijoiden ja majoittujien virtaa, Lahti ei pysty tarjoamaan asukkailleen yhtä laadukkaita hotelli- ja ravintolapalveluja.

– Lahteen tapahtumien perässä tulevat turistit yöpyvät hotelleissa, syövät ravintoloissa, vierailevat kaupoissa ja paikallisissa nähtävyyksissä, ja jättävät seudulle miljoonia euroja joka vuosi. Messujen, konserttien sekä kaikenlaisten yleisö- ja urheilutapahtumien aktiivinen hakeminen ja järjestäminen Lahden seudulla on välttämätöntä, sillä pelkästään Lahden ja Päijät-Hämeen asukkaiden varassa kaupungin hotellit, eivätkä myöskään kaikki ravintolat pysty toimimaan kannattavasti.

Vahva usko tulevaan

Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella parhaillaan käynnissä olevan remontin myötä hotelli saa peräti 50 uutta hotellihuonetta Sokos-tavarataloon. Osa huoneista on kahden kerroksen sviittejä, joiden lisäksi tarjolla on mm. saunalla ja terassilla varustettuja huoneita. Tuleva uudistus vie majoituskokemuksen uudelle tasolle.

– Vastaavanlaisia huoneita ja kokonaisuutta ei löydy koko Suomesta, Rusila kertoo ylpeänä.

Hän sanoo, ettei Osuuskauppa tekisi 10 miljoonan investointia Lahteen, mikäli sillä ei olisi vahva usko kaupunkiin ja koko Päijät-Hämeen matkailun kehitykseen.

– Lahti nähdään hyvällä sijainnilla olevana aktiivisena urheilumatkailun ja tapahtumien kaupunkina. Puhdas Vesijärvi, Päijänne, Pulkkilanharju, Messilä, Salpausselkä Geopark, maaseutumatkailu ja ruoan ympärillä monet kohteet mm. Hollolassa, Asikkalassa, Sysmässä, Padasjoella ja Hartolassa houkuttelevat Lahden seudulle matkailijoita ympäri Suomen. Lahden seudun vahvuutena on myös talvimatkailumielikuva, joka eteläisessä Suomessa on keskeinen kilpailuetu ympärivuotisuuden osalta. Siitä on pidettävä kiinni ja sitä on vahvistettava.

Rusilan mukaan kaupungin matkailu- ja tapahtumaorganisaatioiden, KOKO Lahden, Lahti Eventsin sekä Lahti Regionin, hyvä työ sekä Päijät-Hämeen viime vuosien nousujohteinen matkailun edistäminen ja majoitusvuorokausien lisääntyminen eivät ole jääneet elinkeinoelämän toimijoilta huomaamatta. Sitä tarvitaan myös jatkossa.

– Koska ulkomailta matkustaminen on juuri nyt hankalaa, satsauksia on tehtävä etenkin kotimaan matkailun ja turvallisten tapahtumien ja kokousten kehittämiseen, ja kehitettävä matkailua uuteen normaaliin. Ensi vuosi on toivon mukaan jo kuluvaa vuotta parempi ja vuodesta 2022 saattaa tulla jälleen ennätyshyvä, jos patoutunutta kysyntää matkailun, tapahtumien ja kokoustamisen suhteen päästään vapaasti ja turvallisesti purkamaan. Siihen asti meidän on keskittyvä pitämään organisaatiot pystyssä ja rakennettava niistä sitkeitä ja iskunkestäviä mm. digitaalisuutta ja markkinointia kehittämällä.

– Kokoukset ja tapahtumat muuttuvat koronan johdosta ja uusia kokoustamisen ja tapahtumien malleja on kyettävä kehittämään. Tehdään Lahden seudusta kansainvälisesti digitaalisesti tasokas hybridikokousten ja tapahtumien turvallinen alusta, Rusila kehottaa.

TARU SCHRODERUS

Keikkakävijöistä on juuri nyt tärkeää saada tutkimustietoa, kun koronapandemia on vaikuttanut musiikki- ja tapahtuma-alaan ja keikkoja järjestetään totutusta poikkeavalla tavalla.

Osallistu keikkapaikkojen yleisötutkimukseen eli Venuebarometriin ja voita liput STIGin keikalle Finlandia-klubille perjantaina 11. joulukuuta! Arvomme vastanneiden kesken 2 x kahden hengen lippupakettia.

Venuebarometri selvittää yleisön mieltymyksiä ja näkemyksiä keikoista ja keikkapaikoista, nyt myös korona-ajan muuttuneessa livetilanteessa. Monestiko sinä olet käynyt Finlandia-klubilla ja mitä tykkäsit? Suosittelisitko muille ja tulisitko uudestaan? Valitse lomakkeen ensimmäiseen kysymykseen Finlandia-klubi, niin osallistut juuri meidän palkintojemme arvontaan!

Venuebarometri: https://q.surveypal.com/Venuebarometri-2020

Vastausaikaa on 22. marraskuuta saakka.

Tutkimuksen toteutuksesta vastaavat LiveFIN ry, Musiikin edistämissäätiö, Seinäjoen yliopistokeskus, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia sekä Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti.

Lipunmyynti Sinfonia Lahden syksyn konsertteihin Sibeliustalossa on nyt käynnistynyt Lippupisteen kanavissa. Konsertointi Sibeliustalon Pääsalissa aloitetaan lokakuussa salin remontin valmistuttua.

Normaalista käytännöstään poiketen Sinfonia Lahti julkisti kesäkuussa vain syyskautensa ohjelman, ja syyskaudelle myydään vain kertalippuja. Kevään kausikorttipaikat siirtyvät automaattisesti kevätkaudelle 2021. Aiemmin tiedotetusta poiketen orkesterin syksyn ensimmäinen sinfoniakonsertti Sibeliustalon Pääsalissa on torstaina 8.10.2020 (ei pe 9.10.). Konsertin johtaa aiemmin ilmoitetun Giordano Bellincampin sijaan kapellimestari József Hárs. Myöskin aiemmasta tiedosta poiketen, Sibelius-festivaalin taimitarha -konsertti torstaina 17.9.2020 järjestetään Felix Krohn -salin sijaan Sibeliustalon Metsähallissa.

Orkesteri on työstänyt konserttijärjestelynsä korona-ajan rajoitukset ja turvamääräykset huomioon ottaen yhdessä KOKO Lahti Oy:n henkilökunnan ja Päijät-Hämeen alueen tartuntatautiviranomaisten kanssa. Noudatamme huolellisesti virallisia mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia ohjeita ja määräyksiä yleisön ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi. Sibeliustalon Pääsalissa käytössä on vain noin joka kolmas istuin, lisäksi orkesterilla on käytössään laajennettu lava, jolloin myynnissä on vain noin 400 lippua/konsertti. Orkesteri pidättää edelleen oikeuden konserttien ohjelmisto- ja ajankohtamuutoksiin, mikäli viranomaisten asettamat rajoitukset jatkuvat ja koronaviruksen tartuntatilanne sitä edellyttävät. Tarkat turvallisuusohjeet konsertteihin löytyvät Sibeliustalon verkkosivuilta, ja mahdollisista konserttien järjestämiseen liittyvistä muutoksista tiedotetaan mm. orkesterin verkkosivuilla.

Sinfonia Lahden syyskausi 2020 sisältää niin klassikkoteoksia kuin upouutta musiikkia. Orkesterin ylikapellimestari Dima Slobodeniouk korostaa ihmisten yhdessäolon merkitystä kulttuuritilaisuuksissa ja iloitsee orkesterin ja yleisön hetkellisesti erottaneen korona-ajan jälkeisistä optimisista konsertointinäkymistä. ”Vaikeimmat ajat ovat nyt toivottavasti takana, ja vaikkei arkemme tulisikaan olemaan aivan samanlainen kuin ennen, olemme menossa kohti aikaa, jossa voimme jälleen tuoda teille elävää musiikkia turvallisessa ympäristössä. Minulle henkilökohtaisesti tämä on verrannollista lasilliseen vettä kuivan kauden jälkeen”, Slobodeniouk kuvailee.

Sibeliustalon turvallisuusohjeet

Noudatamme huolellisesti virallisia mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamia ohjeita ja määräyksiä yleisön ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi.

Finlandia-klubin syyskuun keikat pidetään poikkeuksellisesti tilavammassa Metsähallissa, jotta voimme huomioida tarvittavat turvavälit. Anniskelualueena toimii Ravintola Lastu.

Aulasta, Metsähallista ja wc-tiloista sekä ravintolasta löytyy useita kosketusvapaita käsidesiautomaatteja. Halutessasi voit ottaa mukaasi omaan käyttöösi tarvitsemasi kasvomaskit, kertakäyttöhansikkaat yms. Tutustu tarkemmin Sibeliustalon turvallisuusohjeisiin.

Finlandia-klubin syyskauden keikat (lisää julkistuksia tulossa):
La 5.9. Semmarit 30v World Klubi Tour klo 21 (Metsähalli) / Loppuunmyyty!
Pe 11.9. Topmost – Hold Me Tour 2020 klo 19 (Metsähalli)
La 12.9. Esa Pulliainen W/ Mr Breathless klo 21 (Metsähalli)
La 19.9. Brel, Suosalo, Tegelman klo 21 (Metsähalli)
Pe 23.10. Turmion Kätilöt, S-TOOL klo 20.30
Pe 20.11. Mokoma klo 21
La 21.11. Ruusut + M klo 20.15
La 5.12. BEHM klo 21

Sinfonia Lahti järjestää yhteensä kuusi ilmaiskonserttia elokuun viimeisellä viikolla Sibeliustalon Metsähallissa Sinfonia Lahden 70 v. sekä Sibeliustalon 20 v. juhlavuoden kunniaksi. Ensi kerran järjestettävä Metsähalli soi! -konserttisarja toteutetaan kolmena peräkkäisenä iltana, keskiviikosta perjantaihin 26.–28.8.2020 klo 18 ja 20. Tunnin mittaisten konserttien tarkoituksena on tarjota jälleen elävää musiikkia lahtelaisille musiikinystäville hiljaisen koronakevään jälkeen. Konsertit koostuvat niin klassisesta kuin viihteellisemmästäkin sisällöstä.

Kunakin päivänä klo 18 konsertti-ilta alkaa klassisella ohjelmalla, ja kokoonpanot vaihtelevat alttoviulun ja kontrabasson muodostamasta duosta kahdeksasta soittajasta muodostettuun jousioktettiin. Konserteissa kuultavia teoksia ovat mm. Dvořákin jousikvintetto, Mozartin klarinettikvintetto ja Mendelssohnin jousioktetto.

Vasket viihteellä -konsertissa keskiviikkona klo 20 kuullaan 11-henkisen yhtyeen voimin monipuolinen kattaus viihdemusiikkia, mm. kappaleet Mombasa, Perfidia ja Jäätelöauto. Salonkiorkesterin ikivihreitä -konsertti torstaina klo 20 vie kuulijansa viihdemusiikin klassikkojen pariin, mm. kappaleilla Lapin tango, Ranskalaiset korot, Moskovan valot ja Pieni sydän. Metsähalli soi! -sarjan päätöskonsertissa perjantaina klo 20 lavan täyttää eteläamerikkalainen musiikki pääosassa legendaarinen argentiinalainen tangosäveltäjä Astor Piazzolla.

Konsertit järjestetään yhteistyössä Sibeliustalon kanssa. Sibeliustalon ravintola Lastu on avoinna klo 20 asti.

Konsertteihin ennakkoilmoittautuminen

Tilaisuuteen ei jaeta lippuja, vaan konsertteihin ilmoittaudutaan ennakkoon. Noudatamme konsertin järjestelyissä viranomaisohjeita. Konserteissa on huomioitu turvavälit, joten paikkoja on rajoitetusti.  Metsähalliin mahtuu samanaikaisesti maksimissaan 250 konserttivierasta, joille kaikille on osoittaa turvallisuusohjeiden mukaisesti oma istumapaikka.

Metsähalli soi! -ilmaiskonsertit

Ke 26.8.
klo 18 Klassisista kuudelta: Beethoven – Ibert – Mozart – Dvořák
klo 20 Vasket viihteellä

To 27.8.
klo 18 Klassista kuudelta: Mozart – Mendelssohn
klo 20 Salonkiorkesterin ikivihreitä

Pe 28.8.
klo 18 Klassista kuudelta: von Dittersdorf – Mozart – Ahmas
klo 20 Piazzollan taikaa